Heppapata

Tänä talvena on tullut laitettua harmittavan harvoin ruokaa takassa. Suurena syynä on se, että lämpötila on ollut pääosin mukavasti vain muutaman asteen pakkasella, joten ilmalämpöpumppu on pöhissyt ongelmitta. Vaikka tänäänkin pakkasta oli vain vähän, lämmitin silti takan. En oikeastaan ollenkaan siksi, että saisin torppaan lämpöä, vaan siksi, että saisin pitkästä aikaa oikein pitkään haudutettua pataa.

Cittari mainosti viikonvaihteessa, että heiltä löytyy hevosen sisäpaistia huokealla. Vaikka kävinkin verestämässä heppatyttöyttäni viime kesänä, pidän silti edelleen hevosista myös lautasella. Maku on jotain naudan ja riistan välimaastosta. Mainoslauseessa väitetään, että poro on parasta, mutta kyllä hevonenkin on hyvää! Koska takkapataa on tullut tehtyä valitettavan harvoin, paikatakseni puutetta tein sitä nyt reilun kuuden kilon (engl. stone) annoksen. Pataan tuli taas paloitellun paistin (n. 750 g möhkäle) lisäksi kaikenlaista kaapeista hamstrattua. Pohjana on pari litraa joulun makkarankeitosta sivutuotteena valmistunutta lihalientä ja muutama desi kotikaljaa väriksi. Lihaliemi oli melko suolatonta, joten lisäsin liemen joukkoon pullollisen vasikkafondia. Muina mausteina reilut ruokalusikalliset timjamia ja rosmariinia sekä murskattua rosepippuria. Kasviksista paloittelin pataan kilon perunoita, toisen kilon eri värisiä porkkanoita ja vielä muutaman sipulin ja valkosipulin. Kuivahyllystä mukaan päätyi vielä litran verran pinto-papuja (sopii hienosti tähän ruokaan, sillä pinto on myös lehmänkirjavista hevosista käytetty nimitys), jotka laitoin likoamaan jo eilen, sekä muutama desi punaisia linssejä, jottei padasta tulisi liian vetelää. Pata sai hautua takassa nelisen tuntia, ja jo vain oli hyvää!