Iloinen Amsterdam

Talvilomareissussa tuli taas huomattua tulleensa vanhemmaksi. Juniorimpana matkoilla kiersin kaikki museot, nähtävyydet ja muutkin turistirysät, mielellään mahdollisismman kaukaa. Nyt virkkeestä on jäänyt pilkun jälkeinen lause pois. Niin pelottavalta kuin havainto kuulostaakin entisiin mielipiteisiin suhteutettuna, miltei hienointa antia reissulla oli kiertoajelu maaseudulle. Ajelulla poikkesimme mm. juustotilalla, puukenkäveistämöllä, tuulimylly- ja kalastajakylissä, jotka sijaitsivat Länsi-Euroopan suurimman (teko)järven rannalla.

Kiertoajelun pakettihintaan kuului myös kanaaliristeily. Risteilyllä sai vielä kivaa näkökulmaa ja knoppitietoa mm. asuntolaivoista, lukuisista silloista ja kanavanvarsitaloista. Amsterdamin nimikin on alunperin lähtöisin Amstel-joesta ja keskusaukio Damista. Amsteldam kieltämättä kuulostaa hassulta, joten nimi muotoutui vuosien myötä ärrälliseksi. Toisaalta hollanti kyllä kuulostaa hassulta joka tapauksessa, joten sikäli logiikka ei ole pettämätön. Testaa vaikka, klikkaa "kuuntele" -nappia linkin oikeanpuoleisen laatikon oikeassa alakulmassa.

Kaupungista löytyi myös tutunnäköinen vaakuna, sekä paikallisen Heurekan, eli Nemon edessä parkissa oleva Hollannin Itä-Intian kauppakompanian VOC:n kauppa-aluksen malli. Kauppakompanja oli aikansa suuryritys. Suhteutettuna nykyaikaisiin yrityksiin koko olisi Coca Cola Companyn ja Microsoftin yhdistelmän luokkaa. Selittävänä tekijänä pienen valtion pitkähkölle mahtikaudelle 1600-luvulta lähtien on tuulimyllyt. Alankomaat olikin näiden ansiosta ensimmäinen teollistunut valtio, joka samalla valloitti joukon siirtomaita.

Amsterdamista löytyy kanavien ja siltojen lisäksi myös reilulti taiteilijoita ja museoita. Hauskoina kohteina Heineken Experience, jossa historiikin ja oluenpanoesineistön lisäksi esillä myös runsaasti mainostaidetta. Epäkaupallisempana taiteena Rembrandtin kuuluisin maalaus Yövartio, joka on esillä Rijksmuseumissa.

Taiteilijoitakin kaupungista löytyi runsain mitoin, osa vahanukkeina Madame Tussaudsin vahakabinetista. Myös hotellimme oli nimetty taiteilijan, tarkemmin kirjailijan, mukaan. Multatuli (engl. Soilfire?) oli tosin vain nimimerkki, jonka suojista Eduard Douwes Dekker kirjoitti teoksen Max Havelaar.

Tuliaisia ja tuunausta

Ennen matkaa tosiaan valvoin edeltävän yön. Jotenkin tapani mukaan valmistelut jäivät jälleen hiukkasen myöhäiseksi. Ensimmäisenä piti miettiä, mitä reissuun pitää pakata mukaan. Sitten piti etsiä vaatteet ja tavarat, joita oli keksinyt matkalla tarvitsevansa. Sitten piti korjailla tavaroita ennen pakkaamista. Yhtenä korjauskohteena oli äidiltä saadut Eccon sandaalit jostain 80 tai 90-luvulta. Sandaalit ovat mukavat jalassa, mutta rumahkot, muistuttavat lähinnä miesten toimistokenkiä. Niinpä illan ratoksi ompelin kenkiin muovisia strasseja, jotka olin pelastanut ihq-biletopista, josta pesukone koitti syödä helyt. Hyvin palvelivat kengät taas tuunattuina reissussa, kävivät hameenkin kanssa.

Lähestyvä Halloween näkyi Amerikassa selvästi. Asuinalueille oli jo pystytetty koristeita ja kaupoissa hyllytolkulla kaikkea krääsää paikallista kekriä varten perustetuista kaupoista puhumattakaan. Omia pippaloita varten piti tietysti ostaa jotain kevyttä, joista ehkä övereimpinä Halloween koristellut talouspaperi ja käsisaippua.

Hiukka muutakin tuliaista toki tuotiin kuvaamattomien vaatteiden lisäksi. Näistä hienoimpana spraymaalaus, joka on tehty Dallasissa.

Californiacation

Barstown ostosparatiisista ajoimme osittain legendaarista Route 66:sta pitkin Los Angelesiin. Pikaisesti kaupungin läpi, Hollywood -kirjainten ohi, ja edelleen kohti Camarilloa. Shoppailun makuun päästyäni tahdoin varulta koluta vielä toisenkin outletalueen. Pääsimme perille vasta melko myöhään, joten päätimme ottaa illan rennosti, syödä hyvin ja kömpiä nukkumaan aamun koitoksia varten. Kaupungin ravintolakadulta löytyi Mongolian BBQ- niminen paikka, joka oli konseptiltaan aivan mainio. Työmaaruokala-tyyppisestä linjastosta sai kerätä kulhoon tuoreita kasviksia, lihoja, nuudeleita ja kastikkeita oman makunsa mukaan. Kulho vietiin kokille, joka paistoi valitut ainekset kolmisen metriä halkaisijaltaan olevalla paistolevyllä. Illallisaikaan santsatakin saa. Wikipedia tiesi kertoa, että nimestään huolimatta ruokailumuodon juuret ovat 1970-luvun Taiwanissa, eikä ruuanlaittotavallakaan ole oikein mitään tekemistä grillauksen kanssa. Hyvää oli silti!

Kiintiön täyttävän shoppailun jälkeen hyppäsimme Musseen ja jatkoimme matkaa lähemmäksi rannikoa. Seuraava pidempi stoppi oli Santa Barbarassa. Mukava eurooppalaisempi kaupunki, jossa keskusta on kompakti, ympäristön ihmetteleminen kävellen on mahdollista. Yksi matkalle suunnitelluista tekemisistä oli vierailu viinitilalla, joten emme viihtyneet tällä erää Santa Barbarassa päivää pidempää. Majataloissa on usein kattava hyllyllinen esitteitä lähiympäristön nähtävyyksistä ja aktiviteeteista, joten etenimme viinitilaoppaan mukaisesti Santa Yneziin, jossa viinitiloja on vieri vieressä. Arvoimme kuskin, ja minä pääsin maistelemaan Firestone tilan viinejä miehen päästessä ajamaan kiharaa pikkutietä kumpuilevan maaston halki.

Viininmaistelun jälkeen alkoikin sopivasti hiukoa, joten pysähdyimme Santa Mariassa ihan oikeassa American dinerissa, joka oli muuten myös yksi matkalle asetetuista tavoitteista. Tarjoilijatar oli sympaattinen vanhempi rouva, joka vaikutti aidosti ilahtuneelta, kun toiselta puolelta palloa tulleet turistit tahtoivat perinteistä ruokaa ja vielä papuja lisukkeeksi. Hyvää oli taas, hakkasi kyllä ketjut mennen tullen.

Kylläisenä oli hyvä jatkaa matkaa, seuraavaksi suuntasimme highway 1:lle, joka kiemurtelee Tyynen valtameren rantaa. Meillä kävi huono tuuri, sillä miltei koko matkan ympärillä leijui oikea hernerokkasumu. Tien valttina on komeat maisemat, jotka nyt jäi näkemättä. Auton kyydissä lisäksi heikompivatsaisella tulee helposti huono olo, moottoripyöräilyyn reitti olisi puolestaan ihan omiaan. Alkuperäisenä ideana oli ajaa Big Suriin, joka on luonnonpuisto valtavine punapuineen. Ympäröivä usva kuitenkin oli tylisityttänyt mieltä, joten jatkoimme vielä hiukan pohjoisemmaksi Montereyhyn. Koska opaskirjassa mainitut merileijonatkin tuntuivat lähteneen kurjaa ilmaa karkuun, niin lähdimme mekin heti seuraavanapäivänä.

Eri vaihtoehtoja punnittuamme päätimme palata takaisin Santa Barbaraan, jos vaikka kelikin olisi parempi etelämmässä. Paluumatkan ajoimme vatsaystävällisempää valtatie 101:stä. Perillä olikin parempi sää, joten päätimme ottaa loppumatkan rennommin ja tutkia kaupunkia jalkaisin. Päärannalla on pitkä laituri, jonka päässä on kauppoja ja muutama kalaravintola. Olen pitkään halunnut maistaa ostereita, joita ensimmäisellä käynnillä Santa Barbarassa söin jo puoli tusinaa suoraan kuorista. Laiturin kalaravintolassa päätin koittaa vielä snapsina tarjoiltavan annoksen, jossa pohjalla on tomaattipohjaista kastiketta, välissä ostereita ja päällä vodkaa, hyviä olivat kummallakin tavalla. Valtameren rannalla kuuluu mielestäni syödä muutenkin meren antimia, hyviä olivat siis myös muut uudemmat tuttavuudet pallas ja miekkakala.

Majatalomme lähibaarina oli paikallinen panimoravintola, jossa yleisesti amerikkalaisista oluista poiketen mallasjuomissa oli makua. Kattavan olutlistan lisäksi pubista sai erinomaista ruokaa, kuten kuvastakin näkyy.

Viimeinen täysi päivä meni perinteisesti aikaa tappaessa. Lento lähti sen verran aikaisin aamulla Los Angelesista, että päätimme viettää viimeien yön lentokentällä. Matkallakentälle pysähdyimme Venturassa Golf N' Stuff -nimisessä minigolfpuistossa pelaamassa kaksi 18 väylän kierrosta kolopalloa. Lisäksi kävimme vielä viime hetken tuliaisostoksilla matkan varrella jo melkein nähtävyydeksi luokiteltavassa Wal-Martissa.

Road trip alkaa

Muutaman Vegasissa vietetyn päivän jälkeen olikin jo aika ottaa auto alle, ja lähteä suuntaamaan kohti Kaliforniaa. Auton vuokraus hoitui kätevästi netistä jo ennen matkaa. Odottamassa piti olla järkevän kokoinen Fordi. Vuokraamon tiskillä oleva setä kuitenkin tarjosi samaan rahaan tilalle Mustangia, kun "ettekös te nuoret tykkää tämmöisistä sporttisemmista malleista?". Ihan Dallas-isäntämme heppaa vastaava menopeli ei toki ollut, mutta varsin mukava ajettava silti. Etenkin, kun on ollut ajossa vasta heinäkuusta. Ensimmäinen haaste ajomatkalle oli etsiä kirjakauppa. Kokeneina travellaajina muistimme jo tässä vaiheessa, että Lonely Planet -tyyppinen opaskirja voisi olla kätevä mukana. Nettiostamisen yleistyttyä kirjakauppoja on kuulemma mennyt nurin tämän tästä, toisaalta muut harrastukset taitavat olla muutenkin lukemista yleisempiä Vegasissa. Toista tuntia ja muutamaa opastusta myöhemmin kauppa kuitenkin löytyi, ja pääsimme viimein ajamaan highwaylle.

Heti Vegasisita päästyämme alkoi tienvarsimainokset Bakerissa sijaitsevasta Alien Fresh Jerkystä, jossa mainonnan uhreina oli tietysti pakko käydä ostoksilla. Pikaisen pysähdyksen jälkeen takaisin tien päälle ja osavaltion rajan yli Kaliforniaan. Yhtenä reissun tavoitteista oli majoittua ainakin yhdeksi yöksi motelliin. Poikkeuksellisesti tavoite toteutui jo hyvissä ajoin, yövyimme Days Innissä Barstowssa. Paikka valikoitui ensimmäiseksi etapiksi lähinnä muutaman työkaverin antaman vinkin perusteella. Kaupunki on muuten hyvin pieni, mutta keskustan ulkopuolella on yksi parhaista Outlet-alueista.

Seuraavana päivänä emme kuitenkaan malttaneet lähteä suoraan ostoksille. Ensin menimme muutamaksi tunniksi ihmettelemään Calicoa, joka on autioitunut hopeakaivoskaupunki. Kaupunki on perustettu vuonna 1881, ja pahimman hopearyntäyksen aikaan muutamaa vuotta myöhemmin väkiluku nousi noin kolmeen ja puoleen tuhanteen, kunnes hopean hinnan romahdettua vuosisadan vaihteessa kylä autioitui. Calico on restauroitu hopearyntäyksen aikaiseen asuunsa, monet rakennuksista ovatkin alkuperäisiä. Taisimme olla ainoat ulkomaalaiset turistit kaupungissa, mutta minusta tämä nähtävyys oli tavallisia kohteita mielenkiintoisempi. Jotenkin arjen muutoksen muistaa aina paremmin, kun näkee konkreettisia esimerkkejä, miten erilaista elämä oli vaikka vielä vasta vähän toista sataa vuotta sitten.

Viva Las Vegas

Ennen laskeutumista Las Vegasiin näimme Grand Canyonin. Alkuperäisenä ideana oli käydä katsomassa sitä hiukan lähempääkin, mutta tulihan tuo nähtyä ilmastakin. Parempi yleiskuva vaan. Näkemistä riitti kyllä Vegasissakin. Heti lentokentällä oli yksikätisiä rosvoja ja valomainoksia vastassa. Kentältä laukut taksiin ja hotellille. Olimme varanneet ainoastaan Vegasista huoneen etukäteen. Oli tietysti päästävä mahdollisismman keskelle Strippiä, mutta kuitenkin kohtuulliseen hintaan, joten yövyimme Planet Hollywood towersissa 52. kerroksessa. Koko seinän kokoisesta ikkunasta oli melko mukavat maisemat, etenkin yöllä, kun valomerta oli mailitolkulla ympärillä.

Toki hotellit ja kasinot ovat nähtävyyksiä sinällään. Ensimmäisenä päivänä oli olo, että kolmen yön pyrähdys Vegasissa on aivan liian vähän, jotta kaupungista ehtisi nähdä edes pienen palan. Toisena iltana valtasi jo ähky. Hotellit olivat toki kaikki toinen toistaan upeampia, mutta siinäpä se. Kaikki olivat niin paljon överin puolella, ettei mikään enää jaksanut kohta innostaa. Johan näitä sfinkejä on nähty.

Se on toki myönnettävä, että hotellit on sisustettu ja mietitty viimeistä yksityiskohtaa myöden. Venetianin katto näytti samalta, kuin italialaisissa museoissa. Oman hotellin ostarikin, vaikka vähemmän pröystäilevästä päästä, oli varustettusuihkulähteillä ja ukkosmyrskyaltaalla.

House of Blues -niminen ravintola sulautui hiljalleen kainon muuhun sisustukseen New Orleansilaisella tunnelmallaan. Tämäkin paikka oli lavastettu niin, että ravintolan sisällä tunsi istuvansa ulkona.

Toki tarjolla oli myös show'ta, joista omaan ohjelmistoomme valikoitui Simpsoneistakin tuttu Blue Man Group. Aivan uskomattoman hieno kokemus, ihmeellistä, miten kolme miimikkorumpalia saa yleisön niin täysillä mukaan. Tosin on pakko myöntää, että homma on helpompi Amerikassa, kuin vaikkapa hiukkasen hitaammin lämpiävässä pohjolassa. Myös Seel Panther olisi Vegasissa esiintynyt, mutta valitettavasti aikataulumme kannalta hiukan liian myöhään.

Maksullisten esitysten lisäksi kaupungissa on melkoisesti ilmaistakin nähtävää. Bellagion edessä olevassa altaassa on iltaisin melkoisen vaikuttava musiikin tahdissa tanssiva suihkulähde-esitys.

Treasure Islandin edessä on kaksi merirosvolaivaa, joiden miehistöt tanssivat ja laulavat illan tullen, ja jopa upottavat toisen laivoista esityksen lopulla.

Miragen edessä oleva tulivuori syöksee valaistuja vesisuihkuja ja tulta. Ja sitten on puoli-ilmaista sushia, niin paljon, kuin jaksaa syödä. Kuvassa ensimmäinen kolmesta annoksesta. Häpeäkseni minun on tunnustettava, että ihan kaikkia laatuja en jaksanut maistaa. Ihan huipputasoista sushi ei toki ollut, mutta Todaista voi hyvillä mielin todeta määrän korvaavan laadun.