Noin kolmen vanhana kävin hoidossa talonmiespariskunnan luona, ja hoitotäti paistoi usein vohveleita. Ne olivat ehkä parasta herkkua mitä kuvitella saattaa, mutta meille ei kuitenkaan hankittu vohvelirautaa lukuisista aneluista huolimatta, paitsi heti, kun muutin pois kotoa. Muutettuamme mieheni kanssa yhteiseen kotiin ostin viimein raudan itsellenikin. Nykyään mies on mestari vohvelinpaistossa, eikä minulla olekaan enää asiaa syömistä edeltäviin työvaiheisiin. Herkkuhyviä tuli taas, päälle vielä omatekoista inkiväärillä ja limellä maustettua omenahilloa, kermavaahtoa ja juomaksi isän tekemää kuningatar (eli Q) -mehua.