Beibipeitto

Ystäväni, jonka vauvakutsuille tein masukakun, sai tytön juuri ennen reissua. Niinpä pääsin katsomaan uutta tulokasta ensimmäisen kerran vasta isona, melkein kuukauden kokoisena. Tuomisina vein peiton, joka on sen verran tukevampi, että käy vaikka köllöttelyalustana lattialla. Ostin kesällä pään kokoisen kerän pehmoista pätkävärjättyä lankaa, josta olen televisiota katsellessa virkkannut niin ison palan, kuin tulee. Sopivasti sainkin valmiiksi reilusti etuajasssa, toki auttoi, kun tyttö ei meinannut millään tahtoa lähteä yksiöstään.

Tuliaisia ja tuunausta

Ennen matkaa tosiaan valvoin edeltävän yön. Jotenkin tapani mukaan valmistelut jäivät jälleen hiukkasen myöhäiseksi. Ensimmäisenä piti miettiä, mitä reissuun pitää pakata mukaan. Sitten piti etsiä vaatteet ja tavarat, joita oli keksinyt matkalla tarvitsevansa. Sitten piti korjailla tavaroita ennen pakkaamista. Yhtenä korjauskohteena oli äidiltä saadut Eccon sandaalit jostain 80 tai 90-luvulta. Sandaalit ovat mukavat jalassa, mutta rumahkot, muistuttavat lähinnä miesten toimistokenkiä. Niinpä illan ratoksi ompelin kenkiin muovisia strasseja, jotka olin pelastanut ihq-biletopista, josta pesukone koitti syödä helyt. Hyvin palvelivat kengät taas tuunattuina reissussa, kävivät hameenkin kanssa.

Lähestyvä Halloween näkyi Amerikassa selvästi. Asuinalueille oli jo pystytetty koristeita ja kaupoissa hyllytolkulla kaikkea krääsää paikallista kekriä varten perustetuista kaupoista puhumattakaan. Omia pippaloita varten piti tietysti ostaa jotain kevyttä, joista ehkä övereimpinä Halloween koristellut talouspaperi ja käsisaippua.

Hiukka muutakin tuliaista toki tuotiin kuvaamattomien vaatteiden lisäksi. Näistä hienoimpana spraymaalaus, joka on tehty Dallasissa.

Californiacation

Barstown ostosparatiisista ajoimme osittain legendaarista Route 66:sta pitkin Los Angelesiin. Pikaisesti kaupungin läpi, Hollywood -kirjainten ohi, ja edelleen kohti Camarilloa. Shoppailun makuun päästyäni tahdoin varulta koluta vielä toisenkin outletalueen. Pääsimme perille vasta melko myöhään, joten päätimme ottaa illan rennosti, syödä hyvin ja kömpiä nukkumaan aamun koitoksia varten. Kaupungin ravintolakadulta löytyi Mongolian BBQ- niminen paikka, joka oli konseptiltaan aivan mainio. Työmaaruokala-tyyppisestä linjastosta sai kerätä kulhoon tuoreita kasviksia, lihoja, nuudeleita ja kastikkeita oman makunsa mukaan. Kulho vietiin kokille, joka paistoi valitut ainekset kolmisen metriä halkaisijaltaan olevalla paistolevyllä. Illallisaikaan santsatakin saa. Wikipedia tiesi kertoa, että nimestään huolimatta ruokailumuodon juuret ovat 1970-luvun Taiwanissa, eikä ruuanlaittotavallakaan ole oikein mitään tekemistä grillauksen kanssa. Hyvää oli silti!

Kiintiön täyttävän shoppailun jälkeen hyppäsimme Musseen ja jatkoimme matkaa lähemmäksi rannikoa. Seuraava pidempi stoppi oli Santa Barbarassa. Mukava eurooppalaisempi kaupunki, jossa keskusta on kompakti, ympäristön ihmetteleminen kävellen on mahdollista. Yksi matkalle suunnitelluista tekemisistä oli vierailu viinitilalla, joten emme viihtyneet tällä erää Santa Barbarassa päivää pidempää. Majataloissa on usein kattava hyllyllinen esitteitä lähiympäristön nähtävyyksistä ja aktiviteeteista, joten etenimme viinitilaoppaan mukaisesti Santa Yneziin, jossa viinitiloja on vieri vieressä. Arvoimme kuskin, ja minä pääsin maistelemaan Firestone tilan viinejä miehen päästessä ajamaan kiharaa pikkutietä kumpuilevan maaston halki.

Viininmaistelun jälkeen alkoikin sopivasti hiukoa, joten pysähdyimme Santa Mariassa ihan oikeassa American dinerissa, joka oli muuten myös yksi matkalle asetetuista tavoitteista. Tarjoilijatar oli sympaattinen vanhempi rouva, joka vaikutti aidosti ilahtuneelta, kun toiselta puolelta palloa tulleet turistit tahtoivat perinteistä ruokaa ja vielä papuja lisukkeeksi. Hyvää oli taas, hakkasi kyllä ketjut mennen tullen.

Kylläisenä oli hyvä jatkaa matkaa, seuraavaksi suuntasimme highway 1:lle, joka kiemurtelee Tyynen valtameren rantaa. Meillä kävi huono tuuri, sillä miltei koko matkan ympärillä leijui oikea hernerokkasumu. Tien valttina on komeat maisemat, jotka nyt jäi näkemättä. Auton kyydissä lisäksi heikompivatsaisella tulee helposti huono olo, moottoripyöräilyyn reitti olisi puolestaan ihan omiaan. Alkuperäisenä ideana oli ajaa Big Suriin, joka on luonnonpuisto valtavine punapuineen. Ympäröivä usva kuitenkin oli tylisityttänyt mieltä, joten jatkoimme vielä hiukan pohjoisemmaksi Montereyhyn. Koska opaskirjassa mainitut merileijonatkin tuntuivat lähteneen kurjaa ilmaa karkuun, niin lähdimme mekin heti seuraavanapäivänä.

Eri vaihtoehtoja punnittuamme päätimme palata takaisin Santa Barbaraan, jos vaikka kelikin olisi parempi etelämmässä. Paluumatkan ajoimme vatsaystävällisempää valtatie 101:stä. Perillä olikin parempi sää, joten päätimme ottaa loppumatkan rennommin ja tutkia kaupunkia jalkaisin. Päärannalla on pitkä laituri, jonka päässä on kauppoja ja muutama kalaravintola. Olen pitkään halunnut maistaa ostereita, joita ensimmäisellä käynnillä Santa Barbarassa söin jo puoli tusinaa suoraan kuorista. Laiturin kalaravintolassa päätin koittaa vielä snapsina tarjoiltavan annoksen, jossa pohjalla on tomaattipohjaista kastiketta, välissä ostereita ja päällä vodkaa, hyviä olivat kummallakin tavalla. Valtameren rannalla kuuluu mielestäni syödä muutenkin meren antimia, hyviä olivat siis myös muut uudemmat tuttavuudet pallas ja miekkakala.

Majatalomme lähibaarina oli paikallinen panimoravintola, jossa yleisesti amerikkalaisista oluista poiketen mallasjuomissa oli makua. Kattavan olutlistan lisäksi pubista sai erinomaista ruokaa, kuten kuvastakin näkyy.

Viimeinen täysi päivä meni perinteisesti aikaa tappaessa. Lento lähti sen verran aikaisin aamulla Los Angelesista, että päätimme viettää viimeien yön lentokentällä. Matkallakentälle pysähdyimme Venturassa Golf N' Stuff -nimisessä minigolfpuistossa pelaamassa kaksi 18 väylän kierrosta kolopalloa. Lisäksi kävimme vielä viime hetken tuliaisostoksilla matkan varrella jo melkein nähtävyydeksi luokiteltavassa Wal-Martissa.

Road trip alkaa

Muutaman Vegasissa vietetyn päivän jälkeen olikin jo aika ottaa auto alle, ja lähteä suuntaamaan kohti Kaliforniaa. Auton vuokraus hoitui kätevästi netistä jo ennen matkaa. Odottamassa piti olla järkevän kokoinen Fordi. Vuokraamon tiskillä oleva setä kuitenkin tarjosi samaan rahaan tilalle Mustangia, kun "ettekös te nuoret tykkää tämmöisistä sporttisemmista malleista?". Ihan Dallas-isäntämme heppaa vastaava menopeli ei toki ollut, mutta varsin mukava ajettava silti. Etenkin, kun on ollut ajossa vasta heinäkuusta. Ensimmäinen haaste ajomatkalle oli etsiä kirjakauppa. Kokeneina travellaajina muistimme jo tässä vaiheessa, että Lonely Planet -tyyppinen opaskirja voisi olla kätevä mukana. Nettiostamisen yleistyttyä kirjakauppoja on kuulemma mennyt nurin tämän tästä, toisaalta muut harrastukset taitavat olla muutenkin lukemista yleisempiä Vegasissa. Toista tuntia ja muutamaa opastusta myöhemmin kauppa kuitenkin löytyi, ja pääsimme viimein ajamaan highwaylle.

Heti Vegasisita päästyämme alkoi tienvarsimainokset Bakerissa sijaitsevasta Alien Fresh Jerkystä, jossa mainonnan uhreina oli tietysti pakko käydä ostoksilla. Pikaisen pysähdyksen jälkeen takaisin tien päälle ja osavaltion rajan yli Kaliforniaan. Yhtenä reissun tavoitteista oli majoittua ainakin yhdeksi yöksi motelliin. Poikkeuksellisesti tavoite toteutui jo hyvissä ajoin, yövyimme Days Innissä Barstowssa. Paikka valikoitui ensimmäiseksi etapiksi lähinnä muutaman työkaverin antaman vinkin perusteella. Kaupunki on muuten hyvin pieni, mutta keskustan ulkopuolella on yksi parhaista Outlet-alueista.

Seuraavana päivänä emme kuitenkaan malttaneet lähteä suoraan ostoksille. Ensin menimme muutamaksi tunniksi ihmettelemään Calicoa, joka on autioitunut hopeakaivoskaupunki. Kaupunki on perustettu vuonna 1881, ja pahimman hopearyntäyksen aikaan muutamaa vuotta myöhemmin väkiluku nousi noin kolmeen ja puoleen tuhanteen, kunnes hopean hinnan romahdettua vuosisadan vaihteessa kylä autioitui. Calico on restauroitu hopearyntäyksen aikaiseen asuunsa, monet rakennuksista ovatkin alkuperäisiä. Taisimme olla ainoat ulkomaalaiset turistit kaupungissa, mutta minusta tämä nähtävyys oli tavallisia kohteita mielenkiintoisempi. Jotenkin arjen muutoksen muistaa aina paremmin, kun näkee konkreettisia esimerkkejä, miten erilaista elämä oli vaikka vielä vasta vähän toista sataa vuotta sitten.

Viva Las Vegas

Ennen laskeutumista Las Vegasiin näimme Grand Canyonin. Alkuperäisenä ideana oli käydä katsomassa sitä hiukan lähempääkin, mutta tulihan tuo nähtyä ilmastakin. Parempi yleiskuva vaan. Näkemistä riitti kyllä Vegasissakin. Heti lentokentällä oli yksikätisiä rosvoja ja valomainoksia vastassa. Kentältä laukut taksiin ja hotellille. Olimme varanneet ainoastaan Vegasista huoneen etukäteen. Oli tietysti päästävä mahdollisismman keskelle Strippiä, mutta kuitenkin kohtuulliseen hintaan, joten yövyimme Planet Hollywood towersissa 52. kerroksessa. Koko seinän kokoisesta ikkunasta oli melko mukavat maisemat, etenkin yöllä, kun valomerta oli mailitolkulla ympärillä.

Toki hotellit ja kasinot ovat nähtävyyksiä sinällään. Ensimmäisenä päivänä oli olo, että kolmen yön pyrähdys Vegasissa on aivan liian vähän, jotta kaupungista ehtisi nähdä edes pienen palan. Toisena iltana valtasi jo ähky. Hotellit olivat toki kaikki toinen toistaan upeampia, mutta siinäpä se. Kaikki olivat niin paljon överin puolella, ettei mikään enää jaksanut kohta innostaa. Johan näitä sfinkejä on nähty.

Se on toki myönnettävä, että hotellit on sisustettu ja mietitty viimeistä yksityiskohtaa myöden. Venetianin katto näytti samalta, kuin italialaisissa museoissa. Oman hotellin ostarikin, vaikka vähemmän pröystäilevästä päästä, oli varustettusuihkulähteillä ja ukkosmyrskyaltaalla.

House of Blues -niminen ravintola sulautui hiljalleen kainon muuhun sisustukseen New Orleansilaisella tunnelmallaan. Tämäkin paikka oli lavastettu niin, että ravintolan sisällä tunsi istuvansa ulkona.

Toki tarjolla oli myös show'ta, joista omaan ohjelmistoomme valikoitui Simpsoneistakin tuttu Blue Man Group. Aivan uskomattoman hieno kokemus, ihmeellistä, miten kolme miimikkorumpalia saa yleisön niin täysillä mukaan. Tosin on pakko myöntää, että homma on helpompi Amerikassa, kuin vaikkapa hiukkasen hitaammin lämpiävässä pohjolassa. Myös Seel Panther olisi Vegasissa esiintynyt, mutta valitettavasti aikataulumme kannalta hiukan liian myöhään.

Maksullisten esitysten lisäksi kaupungissa on melkoisesti ilmaistakin nähtävää. Bellagion edessä olevassa altaassa on iltaisin melkoisen vaikuttava musiikin tahdissa tanssiva suihkulähde-esitys.

Treasure Islandin edessä on kaksi merirosvolaivaa, joiden miehistöt tanssivat ja laulavat illan tullen, ja jopa upottavat toisen laivoista esityksen lopulla.

Miragen edessä oleva tulivuori syöksee valaistuja vesisuihkuja ja tulta. Ja sitten on puoli-ilmaista sushia, niin paljon, kuin jaksaa syödä. Kuvassa ensimmäinen kolmesta annoksesta. Häpeäkseni minun on tunnustettava, että ihan kaikkia laatuja en jaksanut maistaa. Ihan huipputasoista sushi ei toki ollut, mutta Todaista voi hyvillä mielin todeta määrän korvaavan laadun.

Dick's last resort ja joku peli

Amerikkaan saakka matkanneena piti tietysti käydä katsomassa jotain paikallista urheilujuhlaa. Vaikka baseball ja amerikkalainen jalkapallo ovat jääkiekkoakin suositumpia lajeja rapakon takana, ovat niiden säännöt minulle turhan tuntemattomia, jotta uskoisin saavani pelistä hod dogia enempää irti. Kävimme siis katsomassa Dallas Starsin ja Phoenix Coyotesien välisen pelin. Ensimmäiset kaksi erää olivat hieman löysän oloista peliä, mutta viimeissä erässä onneksi alkoi tapahtua, niinkin paljon, että jännitystä riitti vielä jatkoajalle ja rangaistuslaukauksiin. Pelin ehdottomasti parhaan suorituksen tarjosi Kari Lehtonen, joka vartioi Starsin maalia.

Kiekkoilun jälkeen kävimme vielä jälkipeleillä Dick´s last resort -nimisessä ravintolassa. Paikallisoppaamme kertoi, että Dick oli alunperin perustanut fine dining -ravintolan, joka oli kuitenkin saanut murska-arvostelut, etenkin huonosta asiakaspalvelusta. Niinpä Dick oli päättänyt koittaa hieman toista konseptia perustamalla ravintolan, jonka erikoisuutena ovt röyhkeät tarjoiliat. Paikallisoppaamme kuitenkin varoitti etukäteen tästä suomalaisesta palvelusta, lisäksi selvisimme ensikertalaisina muutenkin hieman vähemmällä tylytyksellä. Hauska ja kokemisen arvoinen paikka lempeämmästä kohtelusta huolimatta, ruokakin oli varsin kelvollista sekä kohtuuhintaista.

State Fair

Reissun aikaan osui hieno tapahtuma, kuukauden mittainen State Fair of Texas. Markkinat olivat amerikkalaiseen tai vielä pikemminkin texasilaiseen tapaan suuret, josta esimerkkinä markkinoiden maskotti Big Tex (16 m). Muutaman tunnin kiertämisellä jäi vielä paljon näkemättä, vaikka paljon ehti vähdäkin.

Markkina-alueelle oli ruokakojujen väliin ahdettu monenmoista vetonaulaa. Eniten odottamani nähtävyydet olivat kotieläinpiha ja possujuoksut. Kotieläinpihalla oli rapsuteltavia otuksia kenguruista nelisarvisiin vuohiin. Possujuoksuissa puolestaan melkein sukua julkkikselle -tyyppisesti nimetyt junnupossut kirmasivat U:n mallisen radan. Viimeisessä lähdössä oli esimerkiksi hiukan muita pulskempi possu Forrest Grump, jota yleisön kehotettiin kannustaa run Forrest run! -huudoin.

Muina nähtävyyksinä oli myös pari messuhallillista autonäyttelyjä, joissa pääosassa olivat miltei kuorma-autojen kokoiset pick upit. Hauskana mausteena hieman erilaisempi Fiatin osasto. Vaikka Jenkeissäkin pienet autot ovat kuulemma yleistyneet mm. polttoaineen kallistumisen myötä, veikkaan, että mies oli yksi harvoista näytteellä olevissa Fiateissa istuneista. Autojen lisäksi alueella oli muutama muukin messuhalli, joissa oli myynnissä mm. käsitöitä ja muita texasilaisia tuotteita. Miltei joka kulmauksessa oli myös TV-shop-tyylinen keittiöväline-esittely. Eikä siinä vielä kaikki, lisäksi alueella oli parin suomalaisen huvipuiston kokoinen tivoli-alue. Perinteisten tivolivatkaimien lisäksi alueella on 65 m maailmanpyörä, alueen yllä kiertävä gondolihiihtohissin kaltainen SkyWay, sekä hienon adrenaliiniryöpyn tarjonnut Skycoaster, jossa ensin hilattiin valjaissa 57,6 metrin korkeuteen, josta vaijeria pitkin vapaa pudotus ilmojen halki eteenpäin. Koska kärsin lievästä korkean paikan kammosta, veikkaan, että vieressä Teräsmiehen tapaan liidelleet pojat kärsivät nyt tinnituksesta.

Niin, ja se ruoka. Messuilla oli vieri vieressä kojuja, joissa myytiin etukäteen lunastettavia kuponkeja vastaan kaikkea mahdollista uppopaistettua. Erikoisimmat maistamamme elämykset vasemmanpuoleinen chicken fried bacon (broitsumuruilla paneroituja pakoneja) sekä markkinoilta yleistynyttä maissitaikinan sisään leivottuja makkaroita. Ruokajuomina tietysti frozen margariittaa muovimuksita, sekä light Budia. Markkinoille kun pääsi vielä epäamerikkalaiseen tapaan näppärästi lähijunalla.