Fennopitsa ja safarikakku

Pidettiin kotopuolessa kuudestaan noin 188-vuotissynttärit. Lupauduin (vai vaadin päästä) hoitamaan tarjoilut. Tein lapsuudenkodissa asuessani monesti pizzaa, joten ajattelin ruuan sopivan nytkin juhlasyömiseksi. Vielä, kun miehen piirakkavuokina testaamat valurauta-aluset sopivat hienosti pannupizzan pohjalle. Esilämmitin raudat ensin uunissa sen lämmetessä. Sitten oikean kokoisiksi taputellut pohjat pannuille, päälle tomaattikastiketta ja sen päälle juustoraastetta. Kahdelle pizzalle vielä täytteeksi savuporoa ja kanttarelleja, toiselle parille kylmäsavulohta. Pizzat uuniin 250 asteeseen noin vartiksi ja lohisten kappaleden päälle vielä tuoretta rukolaa paistamisen jälkeen.

Jämäkämpi pannupizzapohja (4 pohjaa)

4 ½ dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
½ rkl kuivahiivaa
3/4 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
3/4 tl sokeria
2,5 dl 42 asteista vettä
1,5 rkl (oliivi)öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vesi ja öljy, sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi. Taputtele jauhotetulla pöydällä pannun kokoisiksi pohjiksi.

Tomaattikastike (4 pienehkölle pizzalle)

chilimausteista tomaattimurskaa
mustapippuria
soijakastiketta
suolaa
oreganoa
oliiviöljyä
punaviinietikkaa
ruskeaa suurustetta

Sekoitetaan aineet keskenään ja levitetään reilu kerros pizzapohjille.

Jälkiruokana oli tietysti synttärikakkua. Tarjouskaupasta löytyi joskus juku-upeita norsujen ja virtahepojen mallisia kakkukynttilöitä, joista lähti ajatus safarikakkuun. Tein kakun maustumaan ja mehustumaan tuorekelmulla vuorattuun jäätelörasiaan jo edellisenä päivänä. Kananmunattoman kääretorttupohjan väliin vaahtoutuvasta vaniljakastikkeesta, raparperisoseesta ja liivatteesta sekoitettua täytettä. Ennen juhlallisuuksia vielä kuorrutin kakun, ensin mansikkatomusokerista ja voista vatkatulla kreemillä, sitten päälle vielä marsipaani.

Iän karttumista juhlittaessa tuli myös muisteltua menneitä. Isä kertoili, että olen jo kolmen vanhasta käyttänyt lauseen alussa fraasia "Sillon pienenä minä luulin, että...". Tietysti hienoa, että olen jo varhaisessa vaiheessa ymmärtänyt kysenalaistaa omiakin näkemyksiäni, mutta silti käy vanhempiani sääliksi.