Kun minä olin pieni, oli vielä lähikauppoja. Meidän lähikauppana oli ehkä puolen kilometrin päässä kotoa oleva K-kauppa Koikkalainen. Meillä oli tilikin siinä kaupassa. Ostoksilla ei siis tarvinnut käyttää rahaa tai korttia, sanoi vaan tutulle kassatädille tilin numeron, ja parin viikon tai ehkä kuukauden välein velka maksettiin pois. Ei ollut vielä etukortteja, vaan lähialueen asiakkaat kävivät omassa kaupassaan asioimassa sen kummemmin sitouttamattakaan. Ei ollut myöskään pullonpalautusautomaatteja, vaan tyhjät pullot palautettiin lihatiskille muistilappua vastaan, jolle palvelutiskin setä tai täti kirjoitti palautettujen lasisten litran limsapullojen määrän.
Perimmäisessä nurkassa olevan palvelutiskin vieressä oli myös leivät ja leivonnaiset. Vastaleivottua pullaa sai irtotavaranakin. Alkuvuodesta, kun olin siinä neljän-viiden vanha, kävimme taas lähikaupassa ostoksilla äitini kanssa. Sillä kertaa leipomon laatikossa oli Runebergintorttuja. Leivokset olivat minusta niin hauskan näköisiä, että halusin maistaa yhden. Äiti oli kuitenkin sitä mieltä, ettei leivos minulle maistuisi, joten sain kyllä ostaa yhden, mutta omilla rahoillani. Jo pienenä olin sen verran kokeilunhaluinen, että jännittävän näköinen leivos oli tietysti saatava. Kotona pääsin viimein maistmaan, ja kesken jäi. Hyi yäk pahhaa! Vieläkin on trauma.
Noin neljännesvuosisadan kaunan jälkeen uskaltauduin ensimmäistä kertaa tekemään torttuja itse. Ostin niitä varten erikoissyvän muffinivuoankin. Olin jopa siinä määrin uhkarohkea tai vaihtoehtoisesti ylimitoitetulla itseluottamuksella varustettu, että tein heti tupla-annoksen Ruokalan ohjetta mukaellen. Kaikkia en kuitenkaan ajatellut syödä itse, vaan vien osan leivonnaisista töihin. Vaikka hyviä olivat tortut nyt, lienevätkö sitten "aikuisempaan makuun". Voi toki olla, että vierastin jo pienenä punssia, jota näiden torttujen kostutukseen pitäisi perinteisesti käyttää (ruotsalaiset muuten juovat punssinsa hernekeiton kanssa). Koska osa leivonnaisista on menossa töihin, korvasin alkoholin omenamehulla, johon sekoitin hieman rommiaromia.
Runebergintortut 12 kpl
200 g pehmeää huoneenlämpöistä voita
1/2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
50 g mantelirouhetta
1 dl jauhettuja piparkakkuja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa
tippa karvasmanteliöljyä
Kostutus:
1 dl omenamehua
½ tl rommiaromia
Koristeluun:
vadelmahilloa
sokerikuorruketta tai 1 dl tomusokeria ja 1 rkl vettä/sitruunamehua
Vaahdota voi ja sokerit. Lisää munat voi-sokeriseokseen yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää pari tippaa karvasmanteliöljyä. Sekoita taikina tasaiseksi. Voitele ja piparkakkumuruta muotit ja täytä ne taikinalla. Paista torttuja 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia. Sivele tortut kostutusliemellä kauttaaltaan. Anna liemen hetki imeytyä ja toista kostutus tarvittaessa. Koristele tortut vadelmahillolla ja sokerikuorrutuksella.
Perimmäisessä nurkassa olevan palvelutiskin vieressä oli myös leivät ja leivonnaiset. Vastaleivottua pullaa sai irtotavaranakin. Alkuvuodesta, kun olin siinä neljän-viiden vanha, kävimme taas lähikaupassa ostoksilla äitini kanssa. Sillä kertaa leipomon laatikossa oli Runebergintorttuja. Leivokset olivat minusta niin hauskan näköisiä, että halusin maistaa yhden. Äiti oli kuitenkin sitä mieltä, ettei leivos minulle maistuisi, joten sain kyllä ostaa yhden, mutta omilla rahoillani. Jo pienenä olin sen verran kokeilunhaluinen, että jännittävän näköinen leivos oli tietysti saatava. Kotona pääsin viimein maistmaan, ja kesken jäi. Hyi yäk pahhaa! Vieläkin on trauma.
Noin neljännesvuosisadan kaunan jälkeen uskaltauduin ensimmäistä kertaa tekemään torttuja itse. Ostin niitä varten erikoissyvän muffinivuoankin. Olin jopa siinä määrin uhkarohkea tai vaihtoehtoisesti ylimitoitetulla itseluottamuksella varustettu, että tein heti tupla-annoksen Ruokalan ohjetta mukaellen. Kaikkia en kuitenkaan ajatellut syödä itse, vaan vien osan leivonnaisista töihin. Vaikka hyviä olivat tortut nyt, lienevätkö sitten "aikuisempaan makuun". Voi toki olla, että vierastin jo pienenä punssia, jota näiden torttujen kostutukseen pitäisi perinteisesti käyttää (ruotsalaiset muuten juovat punssinsa hernekeiton kanssa). Koska osa leivonnaisista on menossa töihin, korvasin alkoholin omenamehulla, johon sekoitin hieman rommiaromia.
Runebergintortut 12 kpl
200 g pehmeää huoneenlämpöistä voita
1/2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
50 g mantelirouhetta
1 dl jauhettuja piparkakkuja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa
tippa karvasmanteliöljyä
Kostutus:
1 dl omenamehua
½ tl rommiaromia
Koristeluun:
vadelmahilloa
sokerikuorruketta tai 1 dl tomusokeria ja 1 rkl vettä/sitruunamehua
Vaahdota voi ja sokerit. Lisää munat voi-sokeriseokseen yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää pari tippaa karvasmanteliöljyä. Sekoita taikina tasaiseksi. Voitele ja piparkakkumuruta muotit ja täytä ne taikinalla. Paista torttuja 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia. Sivele tortut kostutusliemellä kauttaaltaan. Anna liemen hetki imeytyä ja toista kostutus tarvittaessa. Koristele tortut vadelmahillolla ja sokerikuorrutuksella.
Jottei sunnuntai olisi vain makeaa mahan täydeltä, paistui samalla uuninlämmityksellä purkkivalmiin aamupalacroisantit. Puolessa sarvista sisällä vuohenjuustoa, ja toisessa puolessa leikkeleeksi tarkoitettua naudanpaistia.
Lisäksi uunittui paistovalmiit patongit lounasta varten, joka koostui leivän lisäksi salaatista, kurkusta, paprikasta, kirsikkatomaateista, sitruunalla ja mustapippurilla marinoidusta avokadosta, vuohenjuustosta, balsamicosta, oliiviöljystä, pippurimakrillista, salaattisiemensekoituksesta ja oliivitahnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti